Viime yö meni ihan keturalleen. Poika söi 3 kertaa ja muutenkin hulinoi. Kaippa tuo liikkeelle lähtö ja lihojen aloitus vähä aiheutti levottomuutta. Nyt oonkin aivan silmät ristissä, sillä uni tuli simmuun vasta kahden maissa kun ystäväni isän murha painoi mieltä (tai oikeastaan ystäväni suru, voi kun voisikin osan omasta jaksamisesta lähettää tuolle isänsä menettäneelle perheelle!!) ja kolmen syötön jälkeen herätys oli 8:30 (jolloin poika tietenkin veti unta palloon persus homeessa). Noh, sainpahan laitettua itseni kuntoon ja oltiin neuvolassakin ajoissa. Tänään ei kyllä hirveetä treenipuhtia ole, Väsymys painaa joka raajassa, mutta päikkäreille en viitsi kömpiä sillä usein se haitta illalla unensaantia.

Pojalla oli 6kk-neuvola tänään ja mitoiksi tuli huimat 9900g/70,6cm. Syntyessäänkin jo poikanen oli "isohko", pituutta oli 55cm ja paino 4070g. Ruipelolta tuo kuitenkin meidän silmissä näytti, vaikkakin sitten lääkärin tarkastusjonossa näytti jonottavan terveystodistusta ennemmin mopokorttiin kuin synnäriltä kotiuttamiseen (siis niihin pirpanoihin verrattuna). Äitin oma PikkuJätti. Ihana oli käydä kuuntelemassa terkan hehkutustakin, perustaitoinen lapsihan tuo on, mutta kun terkka ihmettelee hänen hienoa kehitystään, niin hetken sitä elää "lapseni on nero" -maailmassa. Nyt taitoina on ryömiminen, pärisytys, pinsettiote lisäksi pojalle on nyt tullut suojeluheijasteet eli pian voisi odottaa hänen istuvan omillaan. Tukea vasten (esim. pinnasändyn laita) poika osaa jo hetken seistäkkin ilman apua, mutta siihen ei itse vielä nouse (joskin peiliä ja tv-tason ihanaa, kolisevaa lasia vasten noustaan jo molemmin käsin). Kaikin puolin ihana pieni mies. Itseä vaan vähän häiritsee ikätovereihin vertailu, "voi kun se on niin iso" ja "meidän Irmeli on ryöminyt jo syntymästä asti"..niinpä niin. Koskahan me äidit lopetamme lapsemme vertailun ja annamme heidän kehittyä omina yksilöinään juuri sitä vauhtia kun kehittyvät. Oma lapsi on kuitenkin aina paras, oppi hän sitten konttaamaan enne naapurin Eskoa tai ei!

Neuvolan jälkeen ylipuhuin miehen kyyditsemään koko perheen läheiseen ostoskeskukseen. Kävin henkkamaukasta ostaan halvimmat mahdolliset treenicollarit ja kevyen t-paidan. Nyt vielä pitäisi uskaltautua sinne salille. Iiiik! Mieheltä salaa, sain cittarista shoppattua isänpäivälahjaksi The baseballs -cd:n. Nyt on antaa jotain mitä mies todella haluaa! Tulipa sillä reissulla käytyä subbaristakin hakeen kunnon hiilarimättö. Vaalea täyjyväpatonki kalkkunalla, en sentään sortunut mihinkään rasvaseen annokseen väsymyksessäni.

Taidanpa laittaa viestiä pojan kummitädille, josko hän innostuisi tällä viikolla vielä salille mun kanssani. Kiva olisi ainakin ekat kerrat käydä seuran kera, sillä vähän kyllä pelottaa tuonne meno. Isot pahat bodarit littaa tälläset ujot kotiäidit punttien väliin, nääs